Kuvakaappauskuva Heli Järvenpään Youtube kanavan etusivustaSuomitube.fi -sivustolle on listattu tämän postauksen kirjoitushetkellä liki 15 000 suomalaisia YouTube-kanavaa ja oma kanavani on sijalla 4 919.Tiedän siis, että Suomessa on varmasti ainakin 5 000 omaa tubekanavaani suositumpaa kanavaa. Mitä tarjottavaa minulla voi kouluttajana olla tubettamisesta kiinnostuneille, jos en omaa kanavaanikaan ole saanut kasvuun?Oma näkökulmani kouluttajana ei ole pedata “tietä tähtiin”. Haluan jakaa osaamista, jota olen kerryttänyt markkinointiviestinnän ammattilaisena eri somekanavien käytöstä. Tarkastelen tubettamista niin yksittäisen tekijän, yhteisön kuin mainostajankin näkökulmista. Samalla koen tubettavien lasten vanhempana tärkeäksi digitaitojen ja medialukutaidon lisäämisen. Esimerkiksi tekijänoikeuskysymykset ja yksityisyyden suoja ovat asioita, joita jokaisen tubekanavaa rakentavan olisi hyvä huomioida jo tekemisen alussa.

Videoiden teon aloittaminen: suunnitelmista toteuttamiseen. Mitä kanavaa jo perustaessa kannattaa ottaa huomioon jatkoa ajatellen?

  • Millaisia työvaiheita videon tekoon ja julkaisuun sekä sen markkinointiin kuuluu. Mihin ongelmiin alussa törmää ja miten niitä voi ratkoa?
  • Miten markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisena koen bloggaaja- ja vloggaajayhteistyön? Mistä asioista kannattaa sopia ja mitä taas ei voi yhteistyöltä olettaa?
  • Mitä vanhempien tulisi tietää lasten tubettamisesta ja somekanavien käytöstä?

Päivitän osaamistani jatkuvasti tekemällä vapaaehtoistyötä Suomen Tubettajat ry:ssä, jossa me tubettajat voimme verkostoitua ja oppia toisiltamme! Ota yhteyttä lomakkeella tai somekanavissa ja kysy lisää, jos haluat saada lisätietoa tubettamisesta.