Elämme aikaa, jossa aikuisenkin on vaikeaa saada selvää, mistä lähteistä erilaiset tiedot ovat peräisin ja voiko niihin luottaa. Meille tarjoillaan klikkiotsikoita, kohauttavia kuvia ja myös turvallisuudentunnettamme vahingoittavaa sisältöä. Aikuisina meidän on hyvä muistaa, ettemme saa kaataa omia huoliamme ja informaatiotulvaamme lasten ja nuorten niskaan.
Osa meistä reagoi uuteen tietoon ahmimalla kaiken mitä vastaan tulee. Netin algoritmit toimivat siten, että jokaiselle meille tarjoillaan ensisijaisesti näkemyksiä, jotka vastaavat hakujamme ja verkostomme ja itsemme aikaisemmin kuluttamaa sisältöä, eli vahvistavat sitä mielikuvaa mikä meillä kulloinkin mielessä on. Vaikka tämä aiheuttaa helposti “kuplautumista” täytyy samalla muistaa, että meille kaikille on tarjolla myös upeasti tietoa monista eri lähteistä, eli on täysin omissa käsissämme, mitä informaatiota kulutamme ja miten tietojamme kartutamme.
On luonnollista, että kaikissa tilanteissa meillä ei puolestaan riitä kapasiteetti saatavilla olevan tiedon käsittelyyn. Tällöin reaktiona voi olla uuden tiedon torjunta tai vetäytyminen uutislähteistä kokonaan. On hyvä suojella itseään kuormittumiselta. Joskus kuitenkin törmää valitettavasti myös siihen, että uhaksi koetaan asiaan enempää perehtymättä kaikki netistä löytyvä ja torjuntamieliala johtaa siihen, että unohdetaan yksi tärkeistä lapsen oikeuksista: oikeus saada tietoa ja olla osallisena.
Miten suojella lasta verkossa?
Olen kokenut tärkeimmäksi asiaksi lasten verkkotaitojen kartuttamisen ja toisaalta lasten suojelemisen kannalta sen, että pyritään luomaan luottamuksellinen keskustelusuhde digitaalisiin ympäristöihin liittyvissä asioissa. Luottamus syntyy mielestäni siitä, että on kiinnostunut lapsen käyttämistä palveluista, tutustuu niihin ja osaa keskustella niistä. Ja siitä, että ottaa aktiiviseksi puheeksi sekä mahdollisuudet että riskit.
Pienten lasten ollessa kyseessä vanhemmat voivat hyvinkin valita, mitä palveluita lapset voivat käyttää verkossa. Mutta kouluikäisten kohdalla rajoittaminen menee jo vaikeammaksi ja aika usein perustelemattomat kiellot johtavat asioiden kokeiluun salassa poissa vanhempien silmien alta. Tällöin lapset ja nuoret voivat kohdata heidän kehitystasolleen sopimattomia sisältöjä, eivätkä uskalla näistä vanhemmilleen puhua rangaistuksen pelossa. Aikuisten onkin hyvä kysellä “onko teidän koulussa joku ehkä tehnyt sellaista, että…” -saatteella, jolloin lapsi voi rohkaistua kertomaan hankaliakin asioita, kun spottivalo ei kohdistu häneen itseensä. Jos lapsi uskaltaa ottaa vaikean asian puheeksi, häntä tulee ensisijaisesti kiittää siitä, että luotti ja uskalsi kertoa. Aikuisen rooli on ongelmatilanteissa ottaa asia selvitettäväksi ja kertoa myös lapselle, että asia on nyt hoidossa. Erilaisia ongelmatilanteita voi pyrkiä torjumaan kertoen yleisellä tasolla, että on kuullut tietynlaisista huijauksista ja ikävyyksistä ja kysyy, tietääkö lapsi mitä pitäisi tehdä jos tuollainen tilanne itselle tai kaverille tulisi vastaan.
Meidän tulee jatkuvasti jakaa tietoa, joka lisää medialukutaitoja ja kykyjä toimia verkossa turvallisesti. Opetella argumentoimaan ja huomioimaan toiset ihmiset myös tilanteissa, joissa mielipiteemme eriävät. Aikuisen tehtävä on selvittää, millaisista asioista lapsi tai nuori on kiinnostunut ja auttaa eteenpäin kohti kiinnostavia asioita. Meidän tulee uskaltaa kysellä, kenen kanssa verkossa pelataan ja jutellaan. Lähteä mukaan ensimmäisiin livekohtaamisiin ja varmistaa, että lapsi on turvassa. Lasta tulee auttaa vahvistamaan käsitystä omista rajoistaan. Ikätason mukaisesti voi kertoa, millaisia ikävyyksiä voi olla vastassa, millaisiin viesteihin ei kannata vastata ja mitä tietoja itsestään ei kannata jakaa. On tärkeää keskustella myös sananvapaudesta ja toisaalta omista teoistaan vastuun kantamisesta.
Kuitenkaan verkko ei ole pelkkä synkkä mörkö. Se on digitaitoja, joita lapsella on oikeus oppia. Ja ystäviä, joita yhdistävät samat kiinnostuksenkohteet. Aikuisen tehtävä on opastaa verkon turvalliseen käyttöön eikä se onnistu, jollemme itsekin perehdy asiaan. Voimme siis mokata tässä tärkeässä asiassa, jos emme ole kiinnostuneet itse oppimaan ja pysymään kärryillä. Siksi omien digitaitojen kartuttaminen on paras tapa suojata myös lapset ja nuoret verkossa.
Lue myös juttusarjan aikaisempi osa: Vanhemman velvollisuudet ja lapsen oikeudet digitaalisessa ympäristössä.