Muutama vuosi sitten havahduin siihen, että Youtube oli kasvamassa ja koin viestijänä tarpeelliseksi perehtyä tähän uuteen viestintäkanavaan. Siitä alkoi matkani videoiden tekemiseen. Minulla on kaksi omaa Youtube-kanavaa: toinen suomeksi ja toinen englanniksi. Lisäksi käsikirjoitan ja ohjaan videotuotantoja monille eri yrityskanaville. Tältä sivulta näet omien kanavieni uusimpia videoita sekä koosteenvideoista, joita olen ollut muille mukana tekemässä. Otan mielelläni vastaan videoideoita ja sparraan toisia videoiden tekijöitä.
Suomenkielinen kanavani
1
/
27
LinkedIn oppeja ja munajahtivinkkejä
Hammaslääkäri ja autokaupat
Virpojia, musaa ja museota
Lauantai: koeajoja ja komiikkaa
Pyöräilykausi alkaa nyt!
Kevään merkkejä bongattu!
Sade kruunasi kirjoitusten viimeisen päivän
Ikävän yllätyksen tiistai
Maanantaina joutsenet olivat palanneet
Musamimmien päivässä verkostoitumassa
Lauantain latailut, eli voimien keräily ennen tapahtumaa
Siirsin kotitoimiston ulos!
Kannattaisiko ryhtyä selvännäkijäksi?
Arkivlog: Liikuntapaussi palaveriputkien välissä tuo eneegiaa
Maaliskuun velkaongelma | Koronnousu iskee asuntolainaan
1
/
27
Englanninkielinen kanavani
1
/
7
Easter egg hunting preparations and LinkedIn activities
This lady went to dentist and bought a car
Sunday filled with music and museum
Activity day: cars and stand-up
Streets are cleaned! Biking season can start!
Spotting signs of spring in Finland
Rainy but relaxed remote work day in Finland
Unpleasant surprise on office day
Swans are back at the local lake 💚
Networking event for female and nonbinary music makers in Finland
Easy peacy Saturday in Finland
Spring is here: Launching my outdoor office
UMK 2026: How to say the Finnish artists’ names ”correctly”
Leave celebrating 4000 views on Youtube
Why is this airport empty 2 hours before our flight?
1
/
7
Muita videoita, joiden tekemisessä olen ollut mukana
1
/
2
KALDOAIVI VII – Muistojen erämaa | Urpoerämies [ENG SUB]
Sysart Hanko–Helsinki pyöräilykilpailu, lähtö
Millainen on taittopyörä? Koeajossa Tunturi Flexi
Algol Trehab – Helena Sihvonen: Tämän oven takana asuu onnellisuus
Drag Factor Finland: hakemusvideo UMK 2020 -kisaan
Canit on helpompi tapa palauttaa ja kerätä pulloja – Näin Canit toimii
Bisnesvaikuttajat laivalla – #someboat2018
Rocla Solutions Oy: huolto-organisaation töiden hallintaan selkeyttä uudella työkalulla
MIHIN HYVÄNTEKEVÄISYYSKOHTEESEEN TUBECON LAHJOITTAA?
This is how SYNE music making app was created
Sano se someksi — Asiantuntijan henkilöbrändi nousuun asiakaspalvelublogilla
Algol Trehab – Kattonostin mahdollistaa Mikon arjen
Sano se someksi — Keskustele oikein sosiaalisessa mediassa
Sysart and Syne at Latitude59
Sysart LEAKS | Työvälineet
1
/
2
