Heli pitää kädessään tyhjää lompakkoa. Helin ilme on tyytymätön.Olen kuullut sanottavan, että katsaus kalenteriin ja tiliotteeseen paljastaa, miten asioita oikeasti arjessa priorisoi. Sitä voi sanoa haluavansa kaikenlaista, mutta mahtuuko päiviin oikeasti tekoja, jotka vievät kohti niitä haluttuja asioita? Vai tuhlaantuko aika ja raha johonkin muuhun ihan huomaamatta? Päätin tehdä katsauksen vuoteen 2024  etenkin siitä näkökulmasta mihin luovuutta lisäävin asioihin aikaani ja rahaani panostin.

Marrasmatka Portugaliin oli vuoden kohokohta

Portugalin matka toteutui ja oli vuoden ehdoton kohokohta. Vietin neljä päivää Lissabonissa ja 2,5 viikkoa Cascaisissa. Kolmen viikon matkan kokonaiskustannus (matkat, majoitus, ateriat, retket, aktiviteetit) oli 2 370 e. Sain vastineeksi aikaa omille ajatuksille, mahdollisuuden ulkoilla hyvässä säässä marraskuun ja energiaa kaamoskauden läpi elämiseen.

Nyt olen suunnittelemassa uutta matkaa, mutta tällä kertaa yhdessä toisten luovien tyyppien kanssa. Sellainen luovuusleiri, missä jokainen pääsee edistämään omia luovia projektejaan ja inspiroitumaan toinen toistensa tekemisestä. Jos tällainen irtiotto kiinnostaa, käy ihmeessä tubekanavallani fiilistelemässä matkapäiväkirjaani ja ole yhteydessä, jos haluaisit matkaan mukaan.

Käytin rahaa musajuttuihin 1 932 e enemmän kuin mitä musalla tienasin

Meikäläinen ei tosiaan striimituloilla elele. Mutta sitten jos laskelmissa huomioisi rahan mitä saan erilaisten koulutuskeikkojen tekemisestä liittyen musan julkaisuun ja markkinointiin, ollaan jo siinä että aivan kaikki ei ole ”artisti maksaa” -meininkiä vaan pystyn tällä koulutustoiminnalla kustantamaan musajuttuni. Isoin kuluerä viime vuonna itselleni oli kahden päivän osallistuminen Music x Media -tapahtumaan. Vaikka puhujana sainkin yhden päivän kävijäpassin maksutta, niin otin matkan vuoksi pari päivää palkatonta vapaata ja majoituin Tampereella kolme yötä, jolloin kulut nousivat jo yli 500 euron.

Toinen musareissu johon satsasin rahaa oli Kertsi ry:n Tampereella järkkäämä yhden viikonlopun mittainen biisinkirjoitusleiri. Leiri huipentui päätöskeikkaan Pispalassa Vastavirta-klubilla. Leirillä syntyi itselleni yksi uusi biisidemo ja sain uusia musatuttavuuksia.

Yhdellä keikalla vuoden aikana minulla oli säestäjä, jolle maksoin osansa keikkapalkkioista ja lisäksi maksoin osan parin biisin tuotantokuluista.

Kuvassa laululeiriläisiä, Heli vastavirta-klubin edustalla sekä Music x Media -tapahtumassa

Ajallisesti satsasin biisinkirjoittamisen lisäksi tapahtumiin ja sisällöntuotantoon

Olen nauttinut kovasti tämän blogin kirjoittamisesta ja saanut vuoden aikana lukijoilta paljon mielenkiintoisia yhteydenottoja. Tällä hetkellä itselläni ei ole suunnitelmissa sen isommin kaupallistaa blogia vaan pääasia on jakaa kanssasi oppeja matkan varrelta. Pientä affiliatemarkkinointituloa olen saanut suosittelemalla itse käyttämiäni markkinointityökaluja.

Tubekanavani sen sijaan alkaa olemaan lähellä kaupallistamisen rajaa tuhannen tilaajaa lähestyessä. Videoiden tekeminen on sen verran aikaavievää hommaa ja lisäksi maksan ohjelmistoista ja välineistä, joilla videoita teen, että todellakin aion pistää mainokset kanavalle päälle, jotta alan edes jonkun euron saamaan takaisinpäinkin. Jos tuntuu hapokkaalta, niin koitapa itse tehdä 10 vuotta videoita (339 kpl julkaistuja) tienaamatta siitä senttiäkään. Kovasti kiitollinen olisin, jos pistäisit kanavani tilaukseen, ei maksa mitään.

Tapahtumajärjestämisen osalta eniten aikaani olen satsannut Musamimmien Päivän järjestelyporukassa mukaan olemiseen. Tämä on ollut koko järjestäjäporukalta täysin vapaaehtoistyötä. Tapahtumat ovat olleet tosi inspiroivia ja luoneet paljon aitoja uusia yhteyksiä. Jo nyt on nähtävissä, että tapahtumissa mukana olijoista nousee esiin entistä rohkeammin alan haltuun ottavia tekijöitä. Tapahtuma palkittiin vuonna 2024 sekä Taide- ja kulttuurijärjestö TAKU:n myöntämällä ”Vuoden 2024 taide- ja kulttuurialan teko” -palkinnolla sekä Suomen Musiikintekijät ry:n myöntämällä ”Pro Musiikintekijät” -palkinnolla.

Ryhmäkuva Musamimmien Päivän järjestäjäporukasta, Kertsin Open Micin esiintyjistä sekä Musamimmeistä pokkaamassa Suomen Musiikintekijöiden myöntämää Pro Musiikintekijät palkintoa.

Muut 2025 luovuuden kohokohdat

  • Tein 11 cowriteä. Teen näistä erillisen oppeja summaavan postauksen lähiaikoina. Julkaisin kappaleet ”Toivo on” ja ”Draamaa”. Esitin kappaleita muutaman kerran Open Mic -tapahtumissa.
  • Tubekanavallani cover-versiotamme Daruden Sandstorm -biisistä on on kuunneltu jo yli 18 000 kertaa ja Spotifyssakin se on saanut yli 3000 kuuntelukertaa.
  • ”Urpo Erämies” -kanavan ”Kaldoaivi VII” -videota, jossa minulla on kunnia olla alkutarinassa kertojaäänenä, on katsottu jo yli 35 000 kertaa.
  • Kol3ran ”When Do We Learn” -biisi, jossa laulan taustoja, striimasi Spotifyssa yli 11 000 kuuntelun.
  • Dub Vallilalle ja Emjoylle sanoittamani ”Private Paradise” kiisi puolestaan yli 4000 striimikerran. Tämä biisi sai myös soittoja Bassoradiossa ja sitä on esitetty myös keikoilla.
  • Stellalle ja Edithille sanoittamani ”Ehkä opin” on saanut jo yli 6000 striimikertaa.
  • Kaiken kaikkiaan biisejä joita olen ollut tekemässä on striimattu nyt yhteensä yli 45 000 kertaa.
  • HEO:ssa kolmatta vuotta opettamassa ”Indiemusan julkaisu” -kurssia. Oppilaat ovat olleet huikean aktiivisia ja olleet yhteydessä uralla edetessään.
  • Pyörin mukana Suomen videovaikuttajat ry:n tapahtumissa
  • Pidimme muutamia Luovien tyyppien ”Master Mind” -kokoontumisia vuoden aikana.
  • Helsinki Päivänä keikkailu Jojo von Hertzenin ja Christina Bomanin kanssa Muttarissa. Oli sellainen ihana kesäkaupunkitunnelma ja terassi täynnä väkeä.

 

Loppukevennyksenä vielä englanninkieliselle kanavalleni tekemäni ”Wallet wrapped” -video, jossa paljastan melkein kaiken vuoden tuloista ja menoistani.