Me päästämme pyörän tarakasta irti. Seisomme kaupan kassajonossa lapsen ja iltapäivälehtien otsikoiden välissä, jottei juuri lukemaan oppinut törmäisi maailman kauheuksiin. Katsomme, kun vielä aivan liian pieneltä tuntuva tyyppi reippaasti pakkaa leiririnkan ekaa kertaa ja nousee bussiin ilman meitä. Tajuamme, että ekan koulupäivän jälkeen reitti koulun pihalta kotiin voikin kiertää mutkan kautta ilman, että sitä tiedämme. Ja kun lapsi menee nettiin, menetämme kontrollin lopullisesti.
Ja vaikka kuinka tekisi mieli suojellakseen kieltää ja rajoittaa, ymmärrämme, että paras tapa valmistella lasta elämän yllätyksiin ei ole estää kokemasta tai tehdä asioita hänen puolestaan. On velvollisuutemme suojella lasta ja joskus se tarkoittaa myös tiukkojen rajojen asettamista. Mutta tiedostamme, että lapsen tehdessä kokeiluja, suurimman osan aikaa oman määräämisasemamme säilyttämisen sijasta tärkeämpää on pitää yllä keskusteluyhteyttä ja jakaa tietoa silloin kun lapsi sitä on valmis vastaanottamaan. Ja puhumista tärkeämpääkin on kuuntelu ja tiedonjanon ruokkiminen.
Avuksi tasapainotteluun haluan jakaa ajatuksiani liittyen lasten oikeuksiin digitaalisessa ympäristössä. Nimenomaan ajatuksia, ei niinkään neuvoja. Tiedostan, että jokainen perhe ja perheenjäsen on yksilöllinen. Samalla tavalla toimiminen tuottaa erilaisissa tilanteissa ja erilaisten persoonallisuuksien kanssa erilaisia tuloksia. Jokaisen kasvattajan tehtävä on punnita ja kokeilla niitä asioita, joiden arvioi toimivan lapsen kasvun tukena. Olen poiminut tähän muutamia asioita, joita itse vanhempana olen päätynyt pohtimaan.
Koska huomasin, että tekstistäni tahtoo tulla todella pitkä, jaan kirjoituksen useampaan osaan, joista tämä on nyt ensimmäisen.
Lapsella on oikeus yksityisyyteen
Lapsella aivan kuten aikuisellakin on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja vaikkapa kirjesalaisuuteen. Yksityisyyden kunnioittamiseen liittyy esimerkiksi se, ettei vaikkapa lapsen kuvia ja terveystietoja jaella sosiaalisen median palveluissa ajattelemattomasti. Törmään kuitenkin jatkuvasti sosiaalisessa mediassa postauksiin, joiden kohdalla mietin, onko asianomaiselta todella saatu lupa julkiseen käsittelyyn. Ja kyllä, esimerkiksi Facebookiin julkaisu on julkista käsittelyä. On turha vääristynyt harha, että sinne julkaisemasi aineisto olisi omaasi ja vain itsesi käytössä.
Tässä muutama esimerkki sisällöistä, joiden julkaisun kohdalla miettisin yksityisyyttä ja sitä, onko julkaisuun todella lupa:
- Keskustelut lasten sairauksista, mielen ailahteluista, päihteiden käytöstä, murrosiän tuomista muutoksista.
- Kuvat vaikkapa synttärijuhlilta. Onko kuvaukseen ollut lupa vai onko kyse salakuvauksesta? Onko kuvan julkaisuun lupa kuvassa esiintyviltä?
- Lasten seurustelukumppanien ja ystävyyskuvioiden julkinen ruotiminen. Haluaisitko, että omia ihmissuhteitasi käsiteltäisiin samoin toisten postauksissa?
- Kuvat, jotka voivat myöhemmin aiheuttaa häpeää. Esim. kuva potalla istujasta, nakusta uimarista, nolosta vahingosta.
Lasten ollessa aivan pieniä julkaisuluvan pyytäminen ei toki ole mahdollista ja silloin vanhemmat voivaat käyttää omaa harkintaansa. Mutta lasten kasvaessa kouluikäisiksi, lupa julkaisuille on hyvä kysyä ja samalla keskustella siitä, millaiset postaukset ovat sopivia. Voi esimerkiksi jutella siitä, onko jonkin tapahtuman kohdalla tiedon jakamisesta haittaa vai saattaako se jopa auttaa toisia samassa tilanteessa olevia. Keskustelu näistä asioista on tärkeää myös siksi, että silloin opetamme myös lapset harkitsemaan asioita itse tekemiensä julkaisujen kohdalla. Jos lapsi kieltää jonkun itseään koskevan postauksen teon tai haluaa jonkun itseään koskevan postauksen poistettavan, tätä toivetta tulee noudattaa.
Tasapainottelua luottamisen ja valvomisen maastossa
Moni vanhemmista osaa ja muistuttaa lapsia tarkistamaan kännyköistään yksityisastukset ja esimerkiksi sen, mille palveluille jakaa paikkatietonsa. Silti samojen vanhempien voi olla vaikeaa käsittää, että lapsen yksityisyyden oikeuteen kuuluu myös se, ettei vanhempi voi ilman lapsen lupaa vaikkapa seurata kännykän sijaintitietoja tai lukea lapsen saamia viestejä.
Samaan aikaan toki lapsella on oikeus suojeluun. Ennen lapsen yksityisviesteihin tunkeutumusta ja luottamuksen rikkomista suosittelen kuitenkin tarjoamaan apua keskustelun muodossa. On tärkeää, että aikuinen osoittaa olevansa kiinnostunut. Eikä siis siksi, että “pääsisi moralisoimaan ja rankaisemaan” vaan siksi, että asioista voi oppia yhdessä. Keskustelu ei siis välttämättä etene siihen suuntaan, että aikuiselle pitää raportoida kaikki tapahtumat vaan aikuisen tehtävä on varmistaa, että lapsi osaa toimia erilaisissa tilanteissa ja tietää, että tukea on tarjolla. Joskus vakampien ongelmatilanteiden ollessa kyseessä voi tulla tarve pyytää nähdä vaikkapa nuorten välinen viestinvaihto. Tämän viestien katseluluvan saa, jos on onnistunut säilyttämään luottamuksen.
Lue myös tämän juttusarjan toinen blogipostaus:
2. Lapsella on oikeus tiedonsaantiin ja suojeluun verkossa
Haluatko saada seuraavat postaukset suoraan sähköpostiisi? Tilaa viestintä- ja markkinointiaiheiset postaukset uutiskirjeenä. Sisältöä tulee postiisi harvoin, mutta se on timanttista!