Liitypiirros lampuista, joista yksi palaa muita kirkkaammin.Kuuntelin aamukävelyllä Mel Robbinsin podcast-jaksoa otsikolla ”How to Make 2024 the Best Year: 6 Questions to Ask Yourself”. Tyypillisestihän vuodenvaihteeseen ajoitetuilla ”tee elämästäsi parempi” -ohjeissa mietitään tulevia tavoitteita ja askelia niihin pääsemiseksi. Mutta tässä podcastissa olikin kiinnostava aloituskysymys: Mitkä olivat tämän vuoden kohokohtiasi?

Tunnustan, kirjoitin muistista ylös kaksi selkeää kohokohtaa: uusi työ ja se, että lapset ovat aikuisiksi kasvaessaan osoittautuneet itseäni fiksummiksi ja tasapainoisemmiksi tyypeiksi. Eli onni siitä, että läheisillä on asiat hyvin. Kun näitä kahta asiaa paperilla tuijotin, alkoi vahvistumaan tunne siitä, etten saanut tänä vuonna juurikaan mitään luovia projekteja aikaiseksi. Työpaikan muutosneuvottelut, uuden työn etsiminen ja uudessa aloittaminen veivät energiaa. Ja kun samassa muutoshötäkässä jouduin vielä perumaan vuosikausia haaveilemani ”talviviikot etätöissä valoisassa paikassa” -kokeilun, oli olo vuodesta kaikkea muuta kuin kohokohtamainen.

Mutta nyt käskettiinkin todella penkomaan kulunutta vuotta seuraavilla konsteilla:
– Käy läpi Instagramisi ja puhelimesi kuvatiedostot, mitä hyviä hetkiä sieltä nousee esiin?
– Käy läpi kalenterimerkintäsi, mitä merkityksellisiä tapahtumia osui vuoteen?
– Luitko hyvän kirjan, katsoitko kiinnostavan elokuvan, löysitkö uutta lempimusiikkia tai kokeilitko herkullista reseptiä keittiössäsi?
– Keiden kanssa vietit aikaa ja missä hetkissä oli hyvä olla?

Muistinvarassa paperille kirjoitetut kaksi kohokohtaa muuttuivat tämän penkomisen myötä ainakin itselläni valtaisaksi listaukseksi. Miten olin unohtanut vaikkapa oman lapsen 18-vuotispäivän tai erilaiset upeat musaverkostot, joihin olen tänä vuonna tieni löytänyt? ”En ole tehnyt yhtään mitään merkityksellistä” kela muuttui ”Olen oppinut paljon” -tarinaksi. Laitan omat kohokohtani jakoon, ehkä löydät sieltä jotain, mihin voit itsekin tarttua tai asioita, joita alat muistikirjaasi tallentamaan. Otan itselleni vuodeksi 2024 viikottain peilata iloa tuoneita asioita, jotta tällainen unohtaminen ei ole edessä taas vuoden päästä.

Tammi-maaliskuun kohokohdat

  • Poikani täytti 18 vuotta. Hän ahkeroi ohjelmointiopintojen ohella kiinteistöhuoltoyhtiössä lapiointihommissa ja muuttofirmassa kantotehtävissä. Upean reipas ja itsenäinen nuori!
  • Aloitin neljän muun musantekijän kanssa Master Mind -kokeilun, jonka tavoitteena oli sparrata meitä musantekijöinä eteenpäin kohti tavoitteitamme. Tapaamisista tuli inspiroitunut olo.
  • A cappella versiomme Daruden Sandstormista sai Youtubessa 15 000 näyttökertaa täyteen. Stellan ja Edithin julkaisema sanoitukseni ”Ehkä opin” striimasi yli 3000 kuuntelun. ”Hunt & Fight” meni yli 2000 kuuntelun. Kol3ran kanssa tehty ”When Do We Learn” ylitti 2000 kuuntelua. ”Onnesta vapiseva sisin” sai täyteen ekat 1000 kuunteluaan.
  • Opetin indie musan julkaisua ja markkinointia HEO:ssa ja sain loistavaa palautetta opiskelijoilta.
  • Näin revontulet.
  • Tienasi ensimmäiset affiliatetuloni, eli rahaa tuli tilille nukkuessa.
  • Maaliskuussa pystyi jo istumaan viltin alla parvekkeen sohvalla juomassa teetä. Kevätaurinko energisoi.
  • Aloitin 100 rohkeustekoa -haasteen.
  • Tein ensimmäisen Insta remixini, eli otin toisen musantekijän tekemän loopin ja kehitin siihen päälle laulumelodian ja sanat ja kuvasin videon itsestäni laulamassa biisiä.
  • Kevättalven kulttuurisuositus: Mia Kankimäen kirja ”Naiset joita ajattelen öisin”. Toinen vaikutuksen tehnyt kirja oli meri Valkaman ”Sinun, Margot”. Youtubesta kannattaa tsekata Ren, jonka musaa en lähde tässä selittämään, on upea musa-alan uudistaja. Telkkarista katsoin ”Kirjolla” -sarjaa. Uutisissa ihastutti 82-vuotiaana Taekwondossa mustan vyön saanut Salme.

Huhti-kesäkuun kohokohdat

  • Päiväunet parvekkeella.
  • Julkaisimme Maritococon kanssa kappaleen Leave. Se sai Youtubessa yli 3000 kuuntelua. Julkaisin a cappella version Daruden Sandstormista myös Spotifyyn. Se keräsi nopeasti yli 1500 kuuntelua.
  • Pyöräretket ja niiden tuoma onnen ja vapauden tunne. Rakastan.
  • Tyttären peruskoulu-urakka loppui ja hän pääsi lähilukioon. Upea tyyppi, jolta opin koko ajan uutta!
  • Puhuin Musamimmien päivässä musaverkostojen kasvattamisesta.
  • Osallistuin cowritingiin, jossa Minna Miettisen ja Miisa Mayn kanssa teimme hienon voimabiisidemon. Tämä etsii vielä esittäjää!
  • Alkukesän kulttuurisuositukset: Aili Ikosen livekeikalla biisit heräsivät ihanasti henkiin. Youtubessa puolestaan nautin Pipo Productionsin oivaltavista videoista.

Heinä-syyskuun kohokohdat

  • Uimaretket. Ääni, joka tulee käsien lipuessa pinnan tuntumassa. Olla yhtä ympäröivän luonnon kanssa.
  • Uusi työ Loihteella Digital Marketing Lead -tehtävässä.
  • Poika sai ajokortin ja pysyi turvassa kesän ajomatkoillaan.
  • Pyöräilykilometrejä kertyi kesän aikana yli 750. Nautin!
  • Tubekanavallani tuli 800 seuraajaa täyteen.
  • Neuloin tyttärelle topin. Vietimme laatuaikaa opiskellen yhdessä lukion matikkaa ja Selviytyjiä katsellen.
  • Kävin poikani ja isäni kanssa Tallinnassa ”kuntoilua ja kulttuuria” -lomamatkalla. Oli kiva irtiotto ja arvokkaita yhteisiä hetkiä.
  • Aloitin kuntosalilla käynnit istumalla hierontatuolissa kuuntelupalavereiden aikana.
  • Kävin veljeni kutsumana Flowssa hengailemassa ekaa kertaa elämässäni. Kivasti järkätty tapahtuma!
  • Kävin äitini ja tyttäreni kanssa testaamassa, miten hyvin FlixBussilla pääsee Pärnuun. Kiersimme käsityöliikkeitä ja kirpputoreja ja ihastelimme vanhaa kaupunkia ja rantaa. Arvokkaita yhteisiä elämyksiä.
  • Tytär täytti 16 vuotta. Hän juhli ystävien kanssa menemällä kauhuleffaesitykseen, johon en itse kyllä olisi uskaltanut mennä yleisöksi.
  • Puolisoni lenteli ympäri Eurooppaa onnellisena pienlentolupakirjan omistajana.
  • Kulttuuriviikkojen konsertit: Imany ja Linda Fredriksson.
  • Kol3ran kanssa tehty ”When Do We Learn” ylitti 3000 kuuntelua. Eemeli Koiviston kanssa tehty ”Käärme” ylitti 1000 kuuntelua. Stellan ja Edithin julkaisema sanoitukseni ”Ehkä opin” striimasi yli 4000 kuuntelun.
  • Riffissä julkaistiin juttu Musamimmien päivästä ja olin siinä toisena haastateltavana yhdessä Johanna von Hertzenin kanssa.
  • Muusikkojen liiton ja Freelancemuusikot ry:n G Livelabissa järkkäämät open jam -illat.
  • Loppukesän kulttuurisuositukset: Dadi Freyerin keikka, tämä on vaan sen oloinen tyyppi, ettei voi olla tykkäämättä. Tai Netflixistä Wham -dokumentti. Ihana tarina ystävyydestä!

Loka-joulukuun kohokohdat

  • Poika sai kutsunnoista palveluspaikan vuodelle 2025 läheltä kotia.
  • Englanninkielisellä tubekanavallani tuli 100 seuraajaa täyteen.
  • Pidin Kertsi ry:n jäsenille Indiemusan julkaisukurssin. Oli mukavan keskustelevaa porukkaa mukana kurssikerroilla.
  • Juhlistimme veljeni syntymäpäivää syömällä maukasta italialaista ruokaa ja kuuntelemalla Jukka Lindströmin standup -esitystä.
  • Spotifyssä tuli täyteen 30 000 striimikertaa kappaleille, joita olen ollut tekemässä.
  • Pääsin ääninäyttelemään Urpoerämies -youtubekanavan juhlavuosivideolle. Videolla on jo yli 23 000 katselukertaa.
  • Tein tyttären kanssa 1000 palan palapeliä sinnikkäästi.
  • Saavutimme 20-vuotishääpäivän.
  • Syksyn kulttuurisuositus: Kaurismäen Kuolleet Lehdet -elokuva. Tai Spotifystä ”If books could kill” -podcastsarja. Välipalaksi vielä Vilma Jään ”Kosto” -levy.

Jos haluat koota itsellesi vastaavan listauksen, tästä voit ohjeeksi kuunnella Melin podcastin kokonaisuudessaan>>