Hunt & Fight single on hakenut vaikutteensa kauhupelien soundimaailmasta. Elektronisella hidastempoisella musiikilla luodaan mystinen pohja tarinalle, jossa kertoja pakenee synkkää kohtaloaan. Musiikkivideossa kuten laulussakin kuulija saa lopulta miettiä onko kyseessä uhrin vai seireenin tarina.

Hunt & Fight on kahden eri genreä edustavan lauluntekijän kohtaamisen tulos. Melodisesta elektropopista vastaa säveltäjä-tuottaja Ilya Zaytsev. Laulumelodian sävellyksen ja sanoituksen takana puolestaan on aikaisemmin suomenkielistä iskelmä- ja popmusiikkia kirjoittanut Heli Järvenpää.

“Omaa alaani ovat pianosävellykset ja elektroniseen tai elektroakustiseen suuntautuva hitaampi musiikki. Olen kiinnostunut myös jatsi-pohjaisesti pianomusiikista sekä soul ja R&B -musiikista. Olen kiinnostunut kokeellisesta musiikista, enkä jumitu yhteen musiikkilajiin”, Ilya kertoo.

 

Heli Järvenpään kuva Fint & Fight singlen kuvamaailman mukaisesti sinisen meren keskellä

Laulaja Heli Järvenpää ja single Hunt&Fight

Heli haluaa myös mieluiten tulla kohdatuksi lauluntekijänä, ei niinkään solistina:
“Haluan lauluntekijänä päästä tekemään yhteistyötä osaavien tyyppien kanssa. Omalla kohdallani kysymys ei ole artistiudesta vaan tarinan kerronnasta laulun keinoin. Joskus laulu ja sanoitukset ovat etualalla, joskus taas vain yhtenä instrumenttina muiden joukossa. Tämä aika, missä kuka tahansa voi olla oma mediansa ja tehdä omanlaisia juttujaan digitaalisiin kanaviin, vapauttaa tästä kategorisoinnin taakasta. Koskaan ei tiedä, mistä itsensä seuraavaksi löytää ja hyvä niin. Toivon esimerkkini rohkaisevan muitakin Indie-musantekijöitä toteuttamaan unelmiaan tekojen kautta”, Heli kertoo musantekijäfilosofiastaan.

Alla kappaleen virallinen musiikkivideo. Pistä kappale kuunteluun myös Spotifyssa!

 

Hunt & Fight

 

What do you want? Stay away! 

Stop that! Please don’t. 


Message finally coming through loud and clear.

So blinded by light dreams built without fear.

Perfect fool.

 

Hoping one we met would be one alike.

But everything told then was just a lie.

Stay cool. 

 

Now I’m running for my life.

Sliding to eternal night.

Shadows took my place in your bed.

 

Cutting last words with a knife,

it’s a play of hunt and fight.

Voices call your name in my head.

Lanterns lighting way to our secret place,

finally time to end this arousing chase.

So cruel.

 

Just before you kiss, that is your last breath.

Look into my eyes and see who’s the threat.

You fool.

 

Now I’m running for my life.

Sliding to eternal night.

Shadows took my place in your bed.

 

Cutting last words with a knife,

it’s a play of hunt and fight.

Voice repeats your last words in my head.