Markkinointiviestintää ja musiikintekijyyttä
Käyn silloin tällöin neuvomassa, miten LinkedIn-palvelua voi käyttää verkostoitumiseen ja oman asiantuntijaprofiilin kehittämiseen. Yksi koulutuksissa yleisimmin kysytyistä kysymyksistä on ”Mitä pitää tehdä, kun siellä tulee kaveripyyntöjä tyypeiltä joita en tunne ollenkaan?” Tässäpä konkreettiset toimintaohjeet.
Kun teini roikkuu luurit korvilla puhelimen päässä tuijottamassa Youtube-videoita ja puhuu oman kanavan perustamisessa, vanhemmilla on edessä tiukka päätös. Osa kieltää tubettamisen, osa nostaa kädet ilmaan ja antaa nuoren puuhata omiaan. Parhaimmillaan tubettajien yhteisöstä nuori löytää samoista aihepiireistä kiinnostuneita henkilöitä ja saa vertaistukea kysymyksissään. Tämän vuoden Tubeconissa Youtube-konkarit neuvovat aloittavien tubettajien vanhempia siinä, kuinka olla …
Viimeisen vuoden aikana Youtube-kanavani katsotuin video on ollut video otsikolla “Näin virkkaat isoäidin neliön.” Eihän tämän pitäisi minua yllättää, ohjevideot ovat suosittuja. On monesti helpompaa katsoa nopeasti mallisuoritus ja matkia kuin lukea pitkiä ja vaikeaselkoisia ohjetekstejä.Silti tämä tieto on jotain, mitä olen joutunut vähän pureskelemaan.
Lähetin hakemuksen jo viikko sitten, enkä ole saanut mitään muuta kuin automaattisen vastaanottokuittauksen. Ei tunnu työnhakijakokemus paljon kiinnostavan.” Tällaisiin postauksiin olen viimeaikoina etenkin LinkedInissä viime aikoina usein törmännyt. En siis itseeni kohdistuen vaan yleisesti ottaen yhtiöiden rekrytointiprosesseja arvioidaan hakijoiden näkökulmasta entistä kriittisemmin.
Sen kun laitat kameran päälle, puhelet sille kuulumisesi ja lataat nettiin. Tuonhan nyt osaa tehdä kuka vain. Ja lähinnä lasten puuhaahan tuo näkyy olevankin.”
Tässä minä istun ystäväni kanssa eturivissä Mortified Finland esityksessä. Naama valkoisena ja vatsa kipeänä jännityksestä. Mietin, miten kauheaa olisi kiivetä tuonne lavalle, häikäistyä lampuista ja nolata itsensä. Mortified Finland esitysten ideana on, se, että ihan me tavalliset aikuiset avaamme yhdeksi illaksi teinipäiväkirjamme. Luemme yleisön edessä ääneen ne kohdat, joissa tunteet ovat olleet äärimmillään, ajatuksemme mustavalkoisimmillaan.